Mökkiviikonloppu Etelä-Savossa

Viime viikonloppuna tuli vietettyä koko perheen miniloma mökillä Etelä-Savossa, Ristiinassa. Oli vierähtänyt jo toista vuotta siitä, kun olin siellä viimeksi käymässä. Olin todella onnellinen koko viikonlopun, koska pääsin mielipaikkaani.

Ristiina on minulle tärkeä, koska siellä muodostui luontosuhteeni. Siellä ikään kuin hurahdin ”luontouskoon” ja aloin nähdä luonnon erottamattomana osana minua. Siellä koin hienoimmat luontoelämykseni lapsena. Mainittakoon niistä esimerkiksi ketun kohtaaminen lähietäisyydeltä, huuhkajaparin vierailu pihamännyssä, keltaisen kuhankeittäjän näkeminen lennossa ja metsokukon pöyhistely metsässä.

3
Vanhassa hirsimökissä aika tuntuu pysähtyneeltä.
80
Vanhan mökin tunnelmaa auringon laskiessa.

Sää oli lämmin ja poutainen koko viikonlopun. Ensimmäinen ilta meni fiilistellessä hiljaisuutta ja auringonlaskua järven rannalla. Annoin lastenkin kuunnella, miten hiljaista voi olla. Kaupunkilaislapset olivat hämmästyneitä.

1
Yö laskeutuu järven ylle.

Seuraavana aamuna kaksoset pääsivät ensimmäistä kertaa soutuveneen kyytiin ja se oli erityisen hieno juttu heille. Kun olin soutelemassa kaksin tyttäreni kanssa, näimme kaksi laulujoutsenta lennossa järven vastarannalla. Kuikkia oli liikkeellä jopa neljä yksilöä. Kalatiirat ja niiden seuralaiset rantasipit olivat vallanneet erään pienen luodon. Koskelot ja telkät, joita ainakin lapsuudessa näin mökkijärvellä, loistivat nyt poissaolollaan.

23
Miesväki soutelemassa.
69
Rantasipit olivat kansoittaneet erään luodon.
33
Kalatiiran kita on suuri.

Illalla kävin vielä itsekseni soutelemassa, tällä kertaa kameran kanssa. Kohtasin kuikan, joka ensin pakeni venettäni kauemmas sukeltamalla, mutta tuli vähitellen uteliaaksi ja alkoikin lähestyä minua pää pystyssä. Sain siitä mukavia ilta-auringon värittämiä kuvia. Yhdentoista aikaan illalla mökin ylitse lensi haikaramainen hahmo, todennäköisesti harmaahaikara. Oli jo niin pimeää, että näin vain sen muodon.

71
Kuikka antoi kuvata itseään mökkilaiturin edessä.

Vein lapsia pienelle kävelylle mökkitietä pitkin. Katselimme matkalla kukkia ja perhosia, ja söimme mökkitienposkesta ketunleipiä. Kohtasimme myös todellisen metsäoravan poikasen. Se oli varsin pieni ja söpö, ja selvästi hämmästynyt nähdessään ihmisen. Vähän toista kuin Helsingin puistojen kesyt oravat.

38
Mökkitien varrella kukkiva pikkutalvikki on mielenkiintoisen näköinen kasvi.
43
Mökkitietä juosten eteenpäin.
54
Makeasti oravainen makaa sammalvuoteellansa…
79
Lähtöä edeltävän illan auringonlasku.

Vaikka viikonlopusta on vierähtänyt jo aikaa, vieläkin leijun mökkitunnelmissa. Olen parantumattomasti rakastunut Ristiinaan. Uskon, että lapsetkin nauttivat. Mutta minulla on kaksi hyvin erilaista lasta, joista toinen on kaltaiseni fiilistelijä ja havainnoija, ja toinen tarvitsee enemmän toimintaa. Suunnitelmissa on käydä kesän aikana vielä ainakin kerran mökillä. Mutta ensin valmistaudumme pieneen Keski-Euroopan matkaan.

Vuosaarenhuipulla

Minulla on erityinen tunneside Vuosaaren täyttömäkeen eli Vuosaarenhuippuun. Olin mukana, kun sen maisemointiprojekti alkoi vuonna 2003. Se oli paras kesätyöni, Helsingin kaupungin rakennusviraston ”niittytyttöjen” joukossa, kun luonnonpuutarhuri Jukka Toivosen alaisena istutimme huipulle kukkivia keto- ja niittykasveja. Jukka oli persoonallinen tyyppi ja todella innostunut tekemästään. Löysin Vuosaarenhuippua googlatessani hänen vanhan bloginsa, josta sama innostuneisuus välittyy.

24
Huipun erityisyys näkyy maisemoinnissa.

Mikä ihmeen Vuosaarenhuippu siis? Se on entinen kaatopaikka ja maamassojen täyttömäki Helsingin itäisimmässä kolkassa, Vuosaaren sataman ja Mustavuoren luonnonsuojelualueen kupeessa. Nykyään se on yli 60 hehtaarin laajuinen ulkoilualue.

Vuosaarenhuipun maisemointiprojekti tosiaan alkoi neljätoista vuotta sitten ja olin niin onnekas, että sain olla mukana ensimmäisenä projektivuonna. Vanhasta kaatopaikasta päätettiin tehdä jotain aivan erityistä maisemoinnin avulla. Wikipedia kertoo näin:

”Helsingin kaupungin rakennusviraston maisemointi, etenkin työpajapäällikkö Jukka Toivonen, saa kehuja Suomen luonnonsuojeluliitolta ja Countdown-kunniapalkinnon Maailman luonnonsuojeluliiton Suomen komitealta. — Maisemointia suunniteltaessa mallimaisemina ja innoittajina ovat olleet ulkosaariston luontotyypit, harjujen paahderinteet, harvinaistuneet lehtotyypit sekä Someron Häntälän notkojen perinnemaisema.”

35
Maisemoitua maisemaa.

Lähdin eilen illalla käymään Vuosaarenhuipulla ensimmäistä kertaa neljäntoista vuoden jälkeen. En tiedä, miksi en ole tullut käyneeksi siellä aiemmin katsomassa minkälaiseksi paikka on muodostunut.

Ulkoilualueen parkkialue on vähän huomaamattomassa paikassa. Alueelle ei ole mitään tienviittoja, en ainakaan sellaisia huomannut. Ajo parkkipaikalle tapahtuu pohjoisesta Niinisaarentieltä tultaessa Kallvikintien liikenneympyrän jälkeen, ennen Porslahdentien liikenneympyrää.

5
Tätä neuvoa kannattaa noudattaa, ettei joudu työkoneiden tielle.

Ensimmäiset viitat löytyvät parkkipaikalta metsään päin poistuttaessa. Ne muistuttavat, että ulkoilijoiden pitää käyttää jalankulkijoille varattuja polkuja sen sijaan että kulkisi Vuosaarenhuipulle asfaltoitua työmaaliikenteelle tarkoitettua tietä pitkin.

2
Vihervarpunen kesynä.

Heti saavuttuani Vuosaarenhuipun parkkipaikalle kohtasin lähes kesyn vihervarpusen ulkoilupolun vieressä. Se nyhti voikukasta höytyviä minkä ehti aivan vieressäni, niin että sain siitä helposti useita kuvia. Metsä tuntui olevan täynnä tiukkuvia tiaisia. Myös käpytikan varoitusääni kuului. Ulkoilureitin varrella kasvoi ojakellukkaa ja kaunista vaaleaa metsävirnaa.

4
Ojakellukka.
7
Metsävirna.

Metsäpolkua kulkiessa, voimalinjan jälkeen, tulee esiin yllätys. Vasemmalla puolella tietä  on upea, syvä metsälampi, jonka rantaan kannattaa piipahtaa katsomaan. Sen jälkeen aukeaa maisema, jossa työkoneet jylisevät maantäyttöpuuhissa entisen kaatopaikka-alueen päällä. Näyttää omalla tavallaan hauskalta, kun horisontissa näkyy vain kaivinkoneiden kauhoja. Ei pidä kuitenkaan antaa näkymän säikäyttää. Edessä on mielenkiintoinen kapuaminen kohti huippua.

8
Metsälampi on hauska yksityiskohta ennen huipulle nousua.
11
Tätä maisemaa ei kannata säikähtää.
36
Maisemat vain paranevat…
33
… ja paranevat.

Rinnettä ylös kulkiessa leijaili komea sääksi näköpiiriin. Otti lennossa korkeutta ja katosi Mustavuoren suuntaan. Pikkulintuja lenteli pienissä parvissa ohitse, kaikkia en tunnistanut. Joku parvi koostui ainakin värikkäistä tikleistä.

12
Sääksi kohoaa korkeuksiin.

Oli vaikea päättää, pitäisikö katseen taivaalla (petolinnut ja pikkulintuparvet) vai maassa, jossa alkoi näkyä toinen toistaan mielenkiintoisempia kasveja. Monia sellaisia, joita en tuntenut ennalta. Kasveissa minulla on vielä opeteltavaa. Mikäs sen mukavampaa.

17
Valkoapilaa ja … tunnetko toisen?
20
Ruusujen kauneutta.
22
Keto-orvokki.

Lopulta olin huipulla. Näkymät sieltä olivat omalla tavallaan ilkikuriset. Yhdellä puolella oli metsää silmänkantamattomiin, toisella puolella kaatopaikan täyttötyömaa kaivinkoneineen ja Vuosaaren 86-metrinen tornitalo Cirrus, ja toisaalla vielä urbaani näkymä Vuosaaren rahtisatamaan. Yhtä kaikki, hienot näkymät joka suuntaan.

46
Huippu häämöttää.
43
Suomen pääkaupungin itäisellä laidalla.
45
Vuosaaren satama.

Viitankruunu, Salo

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna käväisin Turussa keskiaikaisilla markkinoilla. Halusin matkan varrelle pienen seikkailun. Niinpä googlasin kiinnostavaksi paikaksi tietämäni Salon ja päädyin sattumalta selailemaan tietoja alueen muinaishaudoista. Yksi nimi, Viitankruunu, alkoi kutsua luokseen. Joten ei muuta kuin autoon ja matkalle kohti Salon Viitamäkeä.

35277975780_9a29bf2873_o

Viitamäessä sijaitsevat Viitamäen hautaröykkiöt, joita on kolme kappaletta melko lähekkäin toisiaan. Niitä kutsutaan myös ”kruunuiksi”. Suurin hautaröykkiö on nimetty Viitankruunuksi.

35277976130_eeb6ea16d9_o
Maastokarttasovellus oli taas avuksi muinaishautojen paikantamisessa. Kuvassa sininen pallukka on parkkipaikan kohdalla.

Viitankruunu on helppo löytää. Salon keskustasta Teijolle vievän tien varressa, heti Viitanummen asuntoalueen jälkeen, oikealla puolella tietä on musta opaskyltti, jossa lukee Viitankruunu. Sieltä löytyy parille autolle parkkipaikka. Polku muinaishaudoille kulkee kauniin mäntyvaltaisen metsän läpi. Perillä on opastaulu kävijöitä varten.

35625583536_d2eabd7210_o
Mäntymetsän halki kohti muinaishautoja.

Polun vasemmalla puolella, mäennyppylöiden päällä, on kaksi hautaröykkiötä, joista on näköyhteys toisiinsa. Kiivetessäni sinne tajusin ensimmäistä kertaa olevani muinaishaudalla. Tai ehkä olen joskus lapsena käynyt, mutta en muista. Hautaröykkiöiden koko hämmästytti. Mietin, miten kivet on tuotu paikan päälle. Ne olivat todella suuria.

34824170104_e9313ba2a7_o
Ensimmäinen hautaröykkiö näkyy opastaulun luokse ja sinne on helpointa löytää.

Viitankruunu, se suurin hauta, on polun oikealla puolella, mäen harjanteella. Sen laelta aukeaa hieno näkymä kauas Halikonlahdelle. Muinaishaudat on selvästi tarkoituksella ladottu paikkoihin, jotka ovat olleet lähellä taivasta, ja josta on näkynyt kauas. Pronssikaudella rantaviiva on ollut vielä nykyistä lähempänä.

35534784721_bfdb6cefd4_o
Suurin röykkiö on nimeltään Viitankruunu.
35625585016_a90fe8971e_o
Maisema hautaröykkiöltä Halikonlahdelle.

Viitankruunun alueella luonto oli kaunista ja paikassa oli jotenkin erityinen tunnelma. Kuivan mäntykankaan vastapainona oli kosteita, soistuneita sammalmättäitä. Siellä kasvoi tämäkin kaunotar, orkideakasveihin kuuluva maariankämmekkä. Löysin kaksi kukkivaa yksilöä aivan muinaishaudoille vievän polun varrelta.

35277975700_c17cb52eba_o
Maariankämmekkä, Dactylorhiza maculata.

Myös vanamot kukkivat suurina ryppäinä muinaishautojen ympärillä. Vanamo on yksi lempikukistani, koska se on vaatimaton, pieni ja kaunis.

35625580776_87d7b0e3a5_o
Vanamo, Linnaea borealis.

Rakastan tällaisia seikkailuja: nopeita päätöksiä siitä mihin mennä, uusia jännittäviä paikkoja, niiden tunnelmaa joka on erilainen kuin muualla, mielikuvitusta kiihdyttävää muinaishistoriaa ja kasveja joiden kauneus on häikäisevää. Eikä matkanvarren maisemissakaan ollut valittamista.

35625582696_42c9faf0bb_o
Salon Halikon maalaismaisemia matkalla Turkuun.

 

Luontohetkiä kuukauden varrelta

On tullut pieni (tai vähän suurempi) tahaton tauko tähän blogin kirjoittamiseen. Kesä on sellaista aikaa, että pitää yrittää olla ulkona ja kokea mahdollisimman paljon. Se on yksi syy, mutta muitakin on. Innostuin nimittäin kokeilemaan luontopäiväkirjaa, jonka kirjoitan ja kuvitan itse käsin – alustana luonnoslehtiö. Inspiraatiota saa ensialkuun googlaamalla ”natural journal” ja valitsemalla kuvahaun.

Mietin, miten kuroisin aikaa noin kuukauden taaksepäin ja näyttäisin mitä kaikkea olen kokenut. Päätin, että esittelen joitakin kohokohtia kuukauden varrelta.

Aloitetaan siitä kaakkurista, josta lupasin jo aiemmin kertoa. Kohtasimme siis siskoni kanssa toukokuun loppupuolella Vihdin ja Espoon rajalla eräällä metsälammella kaakkurin, joka hautoi. Toivon kovasti, että haudonta olisi tähän päivään mennessä onnistunut ja pienet kaakkurinpojat lähteneet paremmille kalavesille.

 

Siinä nousee kaakkuri pesälleen hautomaan. Pesässä oli kaksi kullanruskeaa munaa. Tätä iloista tapahtumaa saimme siis siskoni kanssa seurata hyvän aikaa ja melko pitkän välimatkan päästä kaakkuria häiritsemättä.

31

37

Suomenojalla kävin seuraamassa lintujen perheonnea. Sinisorsalla oli kymmenpäinen katras ja kyhmyjoutsenella kuusi poikasta.

4

7

Suurpellon kosteikoilla olen saanut jo useamman kerran ihailla keltavästäräkkejä. Punajalkaviklolle oli syntynyt söpö poikanen urbaaniin ympäristöön.

6

13

15

Kesän edetessä makrokuvaus on osoittautunut erityisen hauskaksi tavaksi tutustua luontoon. Jos samat vanhat maisemat kyllästyttävät, kannattaa suunnata katse ruohonjuuritasolle. Tuttu maisema saa aivan uusia ulottuvuuksia.

 

Eräänä iltana töiden ja päiväkodin jälkeen hurautimme Espoonlahden luonnonsuojelualueen lintutorniin eväsretkelle. Täytyy sanoa, että luontoa ei näiden kahden kanssa ehdi liiemmin tarkkailla. Juoksemalla kuljettiin polkua alueen ympäri. Jos lapsista vain toinen olisi mukana, kärsivällisyyttä löytyisi enemmän.

27

42

Haagan alppiruusupuistossa on käynyt varmaan koko Etelä-Suomen väki, mutta niin se vaan pitää nähdä vuosi toisensa jälkeen. Upea, paratiisimainen paikka. Oravat ja pikkulinnut olivat puistossa hyvin kesyjä ja antautuivat kuvattavaksi.

Keskuspuistossa on tietenkin tullut käytyä monena iltana. Olen löytänyt uusia, hienoja paikkoja sieltä. Kuvaillut siellä täällä. Ei mitään erityistä. Kauriita ja rusakoita on näkynyt aiempaa vähemmän. Nyt kauriilla on varmaan jo pieniä bambeja.

1

8

Suurpellossa kohtasin eräänä iltana pyörätiellä varoittelevan punajalkaviklon. Oli tietenkin se palleroinen poikanen jossain lähettyvillä. Pyörätie kulkee aivan kosteikon reunassa. Niillä samoilla tienvierustoilla kukki upean kaunis ja isokokoinen neidonkieli -niminen kukka.

Friisinkallio, Espoo

Olen tehnyt viimeisen kuukauden aikana paljonkin retkiä, joista osa odottaa vielä raportoimistaan. Huomaan, että retkeily ja kuvaus vievät niin paljon aikaa, etten meinaa ehtiä kirjoittaa kaikesta. Tulossa pitäisi olla ainakin kertomus siitä, miten toukokuussa löysimme siskoni kanssa kaakkurin pesän.

Eilen illalla sain mahdollisuuden tutustua lähellä sijaitsevaan luonnonsuojelualueeseen, joka on jäänyt minulta aiemmin kokonaan huomiotta. Olen vuosien ajan ajanut autolla sen ohitse kohdassa, jossa tie tekee voimakkaan mutkan ikään kuin kiertääkseen jotain erityistä. Tänään selvitin, mitä erityistä siellä onkaan.

34977042772_2e6b780020_o
Hieno opastaulu, taitaa olla ihan uusi?

Siellä sijaitsee Friisinkallion luonnonsuojelualue, jossa on yllättävän hienoja ja erilaisia luontotyyppejä kohtalaisen pienellä alueella. Alue on keskellä asutusta. Sen reunamilla on kerrostaloja (Kuitinmäki, Holmankorpi) ja pientaloasutusta (Friisilä). Pohjoisosa on aiemmin ollut rakentamaton, mutta nyt sinnekin on nousemassa kerrostaloja.

35010936411_9161a0cb5f_o
Ei näin.

Luonnonsuojelualue tuntuukin olevan vähän puristuksissa. Sen huomaa kulkiessaan polkuja, joiden varsille on heitetty epätavallisen paljon roskia, papereita ja tölkkejä. Siis epätavallisen paljon siihen nähden, että kyseessä on kuitenkin luonnonsuojelualue. Myös puihin ja sileisiin meren huuhtomiin kallioihin ovat paikalliset taiteilijat käyneet kokeilemassa spray-maalejaan. Friisinkallion valoisampi puoli, korkealle kohoavat mäntykalliot ovatkin ilmeisesti paikallisen nuorison ajanviettopaikka. Friisinkallion korkeimmilta kallioilta näkyy Suomenojan voimalaitokselle.

34331874373_164f16f240_o
Suomenojan piiput.
34331874583_f8e29d7751_o
Kivilouhikkoa on monessa paikassa.

Hämmästyin myös suunnistusrastien sijaintia keskellä saniaiskorpea, jossa maasto on erityisen herkkää, sammalpeitteistä. Suunnistajien kulkureitit huomasi selvästi, kun sammaleet olivat levinneet ympäriinsä pitkältä matkalta. Jotakin pitäisi mielestäni tehdä, ettei Friisinkallion luonnonsuojelualue olisi niin kovalla koetuksella. Asutuksen lisääntyessä ympärillä se tuo entistä enemmän painetta.

34297004504_ac2e609e45_o
Upeat kotkansiipikasvustot.

Friisinkallio on harvinaisen hieno paikka! Mäntykallioiden lisäksi sieltä löytyy koivuja, haapoja ja synkkää kuusimetsää. Siellä kuulin kuusitiaisen äänen ja näin viisi närheä, joiden perässä yritin epätoivoisesti juosta. Närhet ovat toivottomia kuvattavia. Ne pysyttelevät piilossa yleensä metsän pimeimmissä paikoissa, ja lentelevät levottomasti paikasta toiseen.

34331870303_2e5c170635_o
Yritys kuvata närheä.

Kuusimetsän vieressä aukeaa pieni, mutta sievä suo. Se on entinen, umpeenkasvanut lampi. Siellä olikin suuri määrä raatteita kukassa, ja jotain tupasvillan kaltaista valkoista keskellä suota. En päässyt kovin lähelle sitä tarkastelemaan.

34297002924_748d3aea4f_o
Suo kukassa.
34977043482_36a1b85897_o
Kauniita raatteita oli suolla paljon.

Alueen pohjoispuolella on erityisen hienoa sekametsää, jossa kasvaa sekaisin vanhoja korkeita koivuja ja havupuita. Aluskasvillisuutena alueella on paljon kotkansiipiä ja kortteita. Pieniä puroja ja noroja solisee alas rinteitä. Täällä yritin kovasti kuunnella ja etsiä tikkoja. Näin kaksi käpytikkaa, mutta olin lukenut että Friisinkalliolla pitäisi pesiä sekä harmaapäätikka että pikkutikka. Myös liito-oravalla pitäisi olla reviiri alueen itäpuolella. Näitä kovasti toivoin havaitsevani, mutta en onnistunut. Alueen pohjoisosassa liikenteen meteli oli myös aika voimakas näin alkuillasta, sekin haittasi havainnointia.

35141970465_a086903a24_o
Monipuoliset metsät ovat Friisinkallion paras puoli.
34977036612_cce5b3eaa3_o
Kortteet, nuo muinaiset puut.
35101967016_97e0731ea9_o
Käpytikka puhelinpylväässä.

Tähän loppuun voisin kertoa, että 100 lintulajia -haasteeni on edennyt siihen pisteeseen, että olen saavuttanut 98 lajia. Nämä kaksi viimeistä ovat jotenkin tiukassa. En ole päässyt esimerkiksi yölaulajaretkille mukaan enkä meinaa havaita mitään uutta yrittämälläkään. Mutta kai ne sieltä tulevat aikanaan.

Päiväkirjamerkintöjä Keskuspuistosta, osa 3

Eilen illalla olin jo melko varma, etten lähtisi enää ulos. Päivä oli ollut kolea niin kuin monet viime päivistä, eikä illalla ollut yhtään lämpimämpi. Yhtäkkiä tuli kuitenkin tunne, että pieni lenkki tuttuja polkuja pitkin voisi ollakin paikallaan. Kello oli jo yli yhdeksän, valoisaa aikaa olisi noin tunti jäljellä. Laitoin päälle kevyttoppatakin ja vedin hanskat käteen. Hain kellarista pyörän, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti Keskuspuistoon.

Ajoin tuttujen joutopeltojen ohitse. Katselin näkyisikö metsäkauriita. Yksi varsin pienikokoinen kauris siellä olikin. Se taisi olla tämän kevään vasa, mutta täplät siltä kyllä olivat jo hävinneet, tai sitten en vain nähnyt niitä. Se oli melko säikky, karkasi nopeasti pois, kun aloin hiljaa lähestyä kamerani kanssa.

1
Nuori metsäkauris.
2
Aika lähteä pois.

Kiersin joutomaan ympäri, koska epäilin, että vasalla täytyi olla pellolla seuralaisia. Yhden täysikasvuisen kauriin valkea takamus loistikin keskeltä peltoa. Se kävi pian heinikkoon makuulle, niin etten enää nähnyt sitä. Tämä pelto tai oikeammin joutomaa, jossa metsäkauriit viihtyvät, tulee pian jäämään uudisrakentamisen alle. Alueelle rakennetaan parin vuoden sisällä pien- ja kerrostaloasutusta Suurpellon kaava-alue III:n mukaisesti. On selvää, että myös kauriiden elinpiiri kapenee sen myötä ja ne vetäytyvät kauemmas Keskuspuistoon.

Jatkoin pellolta matkaani Henttaan omakotitaloalueelle. Siellä eräässä pihapuussa oli kuherteleva sepelkyyhkypari. Katsoin ensin, että emo ruokkii poikastaan, kun linnut istuivat oksalla nokat vastakkain. Mutta pian toinen linnuista hyppäsikin toisen selkään. Kuhertelu loppui kuitenkin lyhyeen, kun kolmas sepelkyyhky keskeytti puuhat.

5
Kyyhkyläiset.
7
Lillträskiin vievä polku.

Ajelin Henttaan läpi Lillträskin purolle. Puro solisi vihreiden saniaisten ja rentukoiden ympäröimänä. Sieltä jatkoin matkaani pellon halki kulkevaa polkua kohti Suurpeltoa. Kohta huomasin polun vasemmalla puolella pellolla kaksi valkohäntäpeuraa. Niiden seurana oli myös rusakkoja. Rusakkoja oli myös lähempänä, polun oikealla puolella. Kuvailin niitä ja samalla pidin silmällä, kun valkohäntäpeurat liikkuivat kauemmas pellolle. Kuvausolosuhteet eivät olleet enää hyvät, valoa oli kovin vähän. Kello oli jo yli kymmenen.

10
Valkohäntäpeura ja rusakko.
16
Rusakon iltapala.
19
Iltapala jäi kesken, kun lähtö tuli.
20
Rusakko Halkikorva. Sen vasen korvalehti on rikki.
23
Kuu kirkas kuin hopearaha.

Kotimatkalla kuuntelin yölaulajalintuja ja mietin, mitähän ne mahtoivat olla. Olen ollut huono opettelemaan lintujen ääniä. Konserttia oli kuitenkin kiva kuunnella. Ohitin matkalla vasta perustetun Rakkauden puutarhan, johon paikalliset voivat istuttaa hedelmäpuita.

25
Rakkauden puutarha on juuri perustettu.
26
Hedelmäpuut on syytä suojata eläimiltä!
27
Illan viimeinen kuva.

Kallahdenniemen kesää

En ole ikinä oikein tiennyt, pitäisikö Helsingin kauneinta niemeä kutsua nimellä Kallvikinniemi vai Kallahdenniemi. Omassa suussani se on pitkään ollut Kallvikinniemi, mutta yritän nyt oppia sen kokosuomenkielisen nimen.

46
Kallahdenniemen rantoja.

Viime viikonloppuna kävimme nauttimassa kesäisestä päivästä Kallahdenniemessä koko perheen voimin. Uimarannalla eri kulttuurit näkyivät. Itä-Helsingissä kun ollaan, monet maahanmuuttajat ovat löytäneet sen piknikpaikakseen. Ero suomalaisiin oli ehkä siinä, että luontoon tullaan kokonaisten aterioiden kera ja levitetään suuri piknikliina. Suomalainen tapa taitaa olla vaatimattomampi: eväspussi ja kahvia termospullossa mukana.

2
Uimarannalla nautitaan kesästä.

Kallahdenniemeen tullaan Vuosaaren kaupunginosan läpi ja ajetaan upean harjumaiseman poikki. Molemmin puolin tietä näkyy vanhoja sieviä huviloita. Auton voi jättää perimmäiselle  uimarannan pysäköintialueelle, jonne ajetaan pidempi matka valoisan mäntymetsän poikki. Siellä on runsaasti pysäköintitilaa.

15
Näkymä uimarannalta kohti Kuningatarta.

Uimarannalla tuoksuu voimakkasti mereltä. Jos jatkaa matkaa niemeä eteenpäin päätyy kauniiden maisemien kautta niemen kärkeen, jonka nimi on Kuningatar. Kuningatarta vastapäätä on saari nimeltä Prinsessa ja pari muuta luotoa.

28
Lapset Kuningattaressa kiven päällä.
37
Olisikohan tämä Prinsessa? Saaren edustalla haahkoja.
39
Kajakista on varmasti hienot maisemat.

Kuningattaressa sain ilokseni seurata kahden lapintiiran lentelyä. Lisäksi mieheni bongasi niemen metsästä kaatuneen puun juurakon alta metsämyyrän. Merellä oli kajakkimelojia ja purjeveneitä. Tuntui siltä, että kesä on virallisesti alkanut.

30
Lapintiira lentää.
32
Hauska asento.
33
Kaveri jo odottaa.

 

43
Metsämyyrä.
47
Lapset ihmettelevät pieniä saniaisia.
49
Polku niemen kärjestä.